Henkilökunta

Merja Pekkala Natumer

Merja Pekkala

Yrittäjä

Olen Merja Pekkala, NatuMerin omistaja ja  luonnonkosmetiikan asiantuntija. Päivittäisessä työssäni toimin sekä kokeneena kosmetologina ja kosmetiikkaneuvojana että koulutettuna turvehoitajana.

Oma iho-ongelmani, kuten monikemikaaliallergia, vaikea atooppinen iho ja punajäkälä, olivat pitkään suuri haaste. Kun perinteiset kosmetiikkatuotteet eivät tuoneet helpotusta, päätin kääntyä luonnonkosmetiikan pariin.

Kotimaisia marjoja sisältävät Ekopharman tuotteet osoittautuivat pelastukseksi. Kokemuksieni perusteella tiedän, kuinka tärkeää on löytää ihotyypille sopivat, luonnolliset tuotteet. Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo noin 15 vuoden ajan. Haluani auttaa muita iho-ongelmista kärsiviä ihmisiä syventää jatkuvasti osaamistani alalla.

Tällä hetkellä opiskelen Kuopiossa jalkojenhoitajaksi, jotta voin tarjota asiakkailleni entistäkin kokonaisvaltaisempaa palvelua.

Seppo Pekkala

Koulutettu Hieroja / Jäsenkorjaaja / Koirahieroja

Olen Seppo Pekkala, koulutettu hieroja, jäsenkorjaaja ja koirahieroja. Toimin Natumerissa yleismies Jantusena, hoitelen yrityksen taustalla kaikkea tarpeellista, postiasioista kirjanpitoon ja pyykkihommiin.

Olen valmistunut hierojaksi Jyväskylän Gradialta. Perinteisen hieronnan lisäksi teen lymfahierontaa, raajanivelten mobilisointia, purentalihashierontaa sekä hieronnan yhteydessä tehtäviä kylmä- ja lämpöhoitoja.

Meillä on aina ollut koiria, tai ainakin melkein aina, sen myötä heräsi mielenkiinto koirahierontaa kohti. Niinpä sitten päätin hakeutua koirahierojakouluun ja antaa omille sekä vieraiden koirille lihashuoltoa ja rentoutumishetkiä, koska jo omista koirista tiesin, että niille se on myös yhtä tarpeellista, kuin meille ihmisillekin. Koirat ovat aitoja ja niiden kanssa on mukava touhuta.

Perinteistä jäsenkorjausta aloin opiskella joulukuussa 2017. Kolme vuotta opiskeluissa vierähti ja se aika meni kyllä tosi nopeasti. Syksyllä 2020 päästiin ”maaliin” ja opiskelut oli opiskeltu. Parasta oppia on kuitenkin itse hoitojen tekeminen, niistä oppii aina uutta ja voikin sanoa, että ei niitä opiskeluja olla vielä lopullisesti opiskeltu. Työ tekijäänsä opettaa. Ihmiset ja heidän hyvinvointinsa on pitkän aikaa ollut jollainlailla ajatuksissa ja näin hieronnan, sekä jäsenkorjauksen myötä on hyvinvoinnista ja sen antamisesta tullut mahdollista.