Eko-Kosmetologi
Asiakastarinat
Juha, 57, on työpaikalla päivittäin tekemisissä hiilikuitupölyn kanssa. Pöly aiheuttaa kuumotusta ja punoitusta kasvoille, mikä on vaikuttanut vuosia Juhan elämänlaatuun ja jopa itsetuntoon. Jatkuva kutina häiritsee ja punaiset kasvot nolostuttavat seurassa. Olen kärsinyt tästä myös aiemmissa työpaikoissa, joissa olen esimerkiksi hitsannut. Silloin valokaari, savukaasut ja metallipöly kuumottivat kasvoja, sanoo Juha.
Hän pesi kasvoja saippualla ja levitti erilaisia kasvo- ja käsivoiteita kasvoille, mutta iho ei rauhoittunut, vaan päinvastoin kuivui lisää. Sitten vajaa pari vuotta sitten Juha tapasi nykyisen avopuolisonsa, joka on kosmetologi. Hän suositteli Juhalle Ekopharman herukkatuotteita. Myös parransänki aiheutti punoitusta ja kutinaa. Ajan parran pelkästään sähkökoneella, sillä muut parranajovehkeet pahentavat kutinaa. Kun aloin herukkasiemenöljyä, kasvot virkistyivät ja rauhoittuivat.
Juha levittää siemenöljyä kasvoille ennen parranajoa, jolloin partakone ei ärsytä niin paljon ihoa. Sitten hän pesee vedellä partakarvat pois ja levittää vielä lopuksi lisää öljyä. Juha pesee joskus kasvot myös herukkapuhdistusemulsiolla ja levittää pesun jälkeen herukkaseerumia kasvoihin.
Herukkatuotteet ovat helpottaneet Juhan arkea merkittävästi, sillä iho on rauhoittunut ja punoitus vähentynyt.
Minusta tuntuu, että itsetuntokin on parantunut, kun kasvot eivät aina punoita. Jatkuva kutina on vähentynyt, joten olo ei ole tukala. Käyn kesken päivänkin sipaisemassa öljyä kasvoille, jolloin pystyn keskittymään töihin paremmin iltapäivällä ja olo on rennompi, sanoo Juha.
Valmistuttuaan oppisopimuksella parturi-kampaajaksi Minna jäi töihin kannonkoskelaiseen kampaamoon ja johon hän siirtyi myöhemmin yrittäjäksi. Kuitenkin jo opiskeluaikana Valkeakoskella Minna alkoi saada yskäkohtauksia permanenttiaineista. Asiaa alettiin tutkia ja Minnalla todettiin astma. “Lääkäri sanoi minulle, ettet pysty tekemään näitä hommia eläkeikään asti”. Oma kampaamoni oli onneksi melko suuri ja siellä oli hyvä ilmanvaihto ja koska tein yksin töitä, pärjäsin astman kanssa, sanoo Minna.
Astmaoireet kuitenkin pahenivat sen jälkeen, kun Minna lopetti liikkeensä ja meni töihin jyväskyläläiseen kampaamoon vuonna 2012. Pienessä tilassa työskenteli viisikin kampaajaa. Minnalla oli jatkuvasti poskiontelotulehduksia ja astmaoireita. Liikkeessä oli myös sisäilmaongelmia, joista muutkin työntekijät kärsivät. Minna jaksoi töissä pari vuotta. Hän alkoi odottaa vauvaa ja raskauden loppuvaiheessa oireet pahenivat ja oli jäätävä sairaslomalle.
Tilanne oli minulle kuitenkin helpotus, sillä olisin muutenkin jo lähtenyt liikkeestä pois. Pian alkoi myös äitiysloma. Oli aikaa miettiä tulevaisuutta. Ymmärsin, etten enää voi palata kampaajaksi, mutta en oikein keksinyt muutakaan ammattia, muistelee Minna.
Kun vanhempainvapaa alkoi olla lopuillaan, työvoimatoimistosta soitettiin ja kyseltiin, mitä hän on ajatellut tulevaisuudessa tehdä. Virkailija ehdotti, että Minna menisi mukaan Kehrä-hankkeeseen, joka oli tarkoitettu juuri hänenlaisessaan elämäntilanteessa oleville.
Kehrässä minulta kysyttiin, mitä haluaisin tehdä. Sanoin, että kampaajan töitä, mutta kun en pysty niitä tekemään. Työntekijät tunsivat Merjan ja tiesivät, että hänellä on Äänekoskella ekokampaamo, jossa tehdään töitä myrkyttömillä aineilla. Minna pääsi Natumeriin työkokeiluun kesällä 2017. Nyt on mennyt jo vuosia eikä Minna ole saanut mitään astmaoireita.
Olen jopa lopettanut astmalääkkeiden käytön. Tämä on ihan mahtavaa ja uskomatonta, että sain uuden uran ja pystyn jatkamaan minulle rakasta kampaajantyötä. Merja Pekkala kannusti Minnaa lähtemään Kuopioon ekokampaajakoulutukseen. Minna aloitti 2018 syksynä koulutuksen, ja valmistui keväällä 2019 ekokampaajaksi. Suomen ensimmäiset ekokampaajat valmistuivat vuonna 2003 eli 15 vuotta sitten, mutta Minnan opiskeluaikoina niistä ei puhuttu.
Olen miettinyt usein, miksi jatkoin kemikaalien kanssa niin kauan. Toisaalta en tiennyt ekokampaamoista mitään aiemmin. Ekokampaamotuotteet ovat tietysti myös asiakkaille lempeämpiä. Minnalla onkin paljon asiakkaita, joilla on astma tai jotka ovat herkistyneet synteettisille väriaineille. Lisäksi on asiakkaita, joilla ei vielä ole oireita, mutta jotka ovat tietoisia perinteisten kampaamotuotteiden kemikaaleista eivätkä halua niitä käyttää.Esimerkiksi minulla on asiakkaita, jotka ovat joutuneet ottamaan allergialääkkeen ennen hiusten värjäystä ja värjäyksen jälkeen ovat käyttäneet kortisonia päänahkaan. Kampaaja on sanonut heille lopulta, ettei suostu enää laittamaan väriä, koska hiuspohja reagoi niin vahvasti. Sitten asiakas on ostanut kaupasta värin ja laittanut sen itse, vaikka reaktiot vain jatkuvat. Meillä he eivät ole saaneet mitään oireita kasviväreistä, sanoo Minna Waris.